Kiitos, kun harkitsen Geardan colliepennun ottamista elämääsi.

 

Collien, kuten koiran ottaminen yleensäkin on sitoutumista koiran koko eliniäksi. Lisäksi minä kasvattajana sitoudun pentuun, sen kanssa auttamiseen ja neuvomiseen parhaan tietoni mukaan. 

Olethan tutustunut collieen rotuna? Mielelläni myös kerron ja tutustutan rotuun. 

 

Meillä koirat kasvaa ja elää meidän oman arjen keskellä, emme omista erillisiä kenneltiloja. Meille koirat ovat perheenjäseniä ja oikeutettuja asumaan sisätiloissa.

En aseta kilpailupakkoja tai rajoitteita kasvateilleni, mutta toivottavaa olisi kasvatustyöni ja koko rodun tulevaisuuden kannalta, että käyttäisitte koiranne terveystutkimuksissa yli 1v ikäisenä. Terveystutkimus sisältää silmätarkastuksen sekä lonkka- ja kyynärtutkimuksen. Avustan ja ohjeistan kyllä näissä. Myyn pennut koteihin ensisijaisesti kotikoiriksi eli lemmikeiksi, mutta niiden kuvauttaminen ja tutkiminen tuo tärkeää tietoa tulevaisuuden suunnitelmiini ja rotuun.

Kiitos kun kuvautat kasvattini. 

Luo oma verkkosivustosi palvelussa Webador